tiistai 19. marraskuuta 2013

Amnesty International

Amnesty international on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö. Amnestyn päätavoitteena on saada ihmisoikeudet toteutumaan kaikkialla maailmassa. Amnesty on riippumaton järjestö, eli se ei ota vastaan valtionapua. Amnesty toimii jäsentensä, eli yksityisten henkilöiden panostuksella. Järjestöllä on yli kolme miljoonaa jäsentä ja tukijaa ympäri maailmaa, yli 150 maassa.


Amnesty International Suomessa

Amnestyn toiminta Suomessa alkoi vuonna 1964. Amnestyn Suomen osasto perustettiin vuonna 1967, ja on yksi järjestön vanhimmista osastoista. Suomessa Amnestylla on noin 40 000 tukijaa. 

Suomen osasto toimii aktiivisesti parantaakseen ihmisoikeuksia, ja toiminnan seitsemän pääteemaa ovat:
  • syrjinnän vastainen työ
  • ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden saaminen oikeuden eteen
  • kidutuksen ja kuolemanrangaistuksen vastustaminen
  • ihmisoikeuksien vaaliminen aseellisissa selkkauksissa
  • pakolaisten oikeudet
  • naisten ja tyttöjen oikeudet
  • taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet
Suomessa järjestön toimintaa ohjaa vuosikokouksen valitsema johotkunta, joka tietysti toimii vapaaehtoisesti eli ilman korvausta. Tällä hetkellä puheenjohtajana toimii Jussi Förbom.
Suomessa toiminta voi tukea lahjoituksilla, tai liittymällä mukaan toimintaan. Amnestylla on Suomessa 20 vapaaehtoisia paikallisjärjestöä 17 eri paikkakunnalla. Välillä Amnesty järjestää tempauksia, esimerkiksi kynttiläkulkueita ym. Itsekin joskus hyyyvin pienenä olin mukana Amnestyn kynttiläkulkueessa kynttiläkulkueessa, en vain muista tarkkaan minkä puolesta. 



Ajankohtaista

Jalkapallon MM-kisat järjestetään vuonna 2022 Qatarissa. Qatarissa on tällä hetkellä menossa miljoonien dollarien rakennusprojektit kisoja varten. Rakennustöissä käytetään työvoimana siirtotyöläisiä. Työntekijöitä ei kunnioiteta ja heitä kohdellaan huonosti. Mm. palkkoja ei makseta, asuinolosuhteet ovat karmeat, tai työnantaja ei päästä työntekijää poistumaan maasta. Amnesty julkaisi aiheesta raportin, ja Qatarin hallitus on luvannut tehdä kattavan selvityksen Amnestyn esiin nostamista epäkohdista. Tämä on askel oikeaan suuntaan, mutta nähtäväksi jää, tekeekö hallitus mitään konkreettista asialle. MM-kisojen aikaan Qatarilla olisi hyvä mahdollisuus osoittaa muulle maailmalle, että maassa kunnioitetaan ihmisoikeuksia.



Amnestylla on erilaisia kampanjoita, ja "mainoksia" joilla vaikuttaa ihmisiin. Amnestylla on "mainoksia", eli kuvia joilla herätellään ihmisiä ajattelemaan ihmisoikeuksia, ja huomaamaan miten huonosti joidenkin ihmisten asiat ovat. Kuvat saattavat olla raakoja, mutta ne ovat lähellä totuutta ja saavat ihmiset ajattelemaan; entä jos minä olisin tuossa? Kuvat saavat ymmärtämään, miten hyvin asiat täällä Suomessa on.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti